perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Suvisussu kotisatamassa

Sunnuntaina 20.7. saavuimme kotisatamaan Ristiinaan. Skånen lounaiskärjestä Saimaalle oli uskomattoman hyvät kulkukelit, joten me purjehdimme ripeästi perille. Nyt mökkeilemme. Loppumatkan tarinat ovat vielä tulollaan, kunhan tässä kerkiän.

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

Kalmarissa

Nyt on tehty yksi pitkä harppaus Suomea kohti. Toissapäivänä sivuutimme Kööpenhaminan ja eilen aamulla lähdimme Falsterbon kanavalta (Ruotsin etelärannikon länsipäästä). Lähes koko matka oli hyvää purjehdustuulta ja tulimme yön ylitse (noin 155 mailia) tänne Kalmariin. Huomenna lauantaina matka jatkunee rannikkoväylää pitkin kohti pohjoista ja reilun viikon päästä saatamme olla jo Saimaalla. Täällä Kalmarissa sain sivumme päivitettyä, joskin viimeisin viikko on vielä kirjoittamatta.

perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

Tanskassa

Gøteborgin pohjoispuoli on kierretty ja mielenkiintoiset maisemat næhty. Nyt olemme Læsøn saarella Tanskan puolella. Pari pæivææ on ollut kunnon kesæsæætæ, eilen 30 astetta ja vielæ illallakin klo 23 oli 24 astetta. Pikkuhiljaa olemme siis palailemassa Suomea kohti, mutta vielæ matka etenee todella hissukseen. Sitten jossakin vaiheessa otamme pitkiæ legejæ, jotta Saimaallekin keretææn.