sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2017

Bullandöstä Turun saaristoon

Lauantaina 8.7. oli taas lämmin aamu (15 astetta) ja aurinko paistoi. Liikkeelle lähdimme jo klo 5! Lähdön jälkeen minä taas tapani mukaan jatkoin unia. Etelätuulta oli mukavasti 3-6 m/s, ja nopeasti lähdön jälkeen Ari nosti purjeet ja ne olivatkin sitten ylhäällä koko päivän. Alkuun etenimme 4-5 solmua, ja koko päivän matkan tekoa edisti mukava yli puolen solmun myötävirta. Ennen puoltapäivää aloitimme Ahvenanmeren ylityksen. Tuolloin tuulta oli vähän enemmän, 5-7 m/s ja etenimme 5 – 6,5 solmua. Lämpötila oli 20 asteen tuntumassa. Aurinko paistoi, eikä aallokko ollut suurta, joten ylitys oli todella nautinnollista leppoisaa purjehdusta. Pitkästä aikaa tuuli ei ollut puuskaista. Jo ennen juhannusta oli alkanut puuskaiset länsituulet ja niitä oli jatkunut ihan viime päiviin asti. Nyt oli sellaista leppoista kesätuulta, mitä muistimme mukaan männävuosina on ollut paljon nykyistä useammin. 

Suomeen saavutaan - Ruotsin kohteliaisuuslippu alas
Suomen aikaa klo 18 ohitimme Maarianhaminan eteläpuolitse ja jatkoimme vielä Degerbyhyn, jossa olimme klo 19.45. Päivän matkaksi tuli lokin mukaan myötävirrasta johtuen vain 65 mailia, vaikka todellinen matka GPS:n mukaan oli 72 mailia.

Degerby illalla
Sunnuntaina starttasimme puoli kahdeksan jälkeen, kun Ari oli käynyt ensin lenkillä. Yöllä oli vähän satanut ja aamu oli pilvinen, mutta pian selkeni ja aurinko paistoi. Tuulta ei ollut lainkaan. Tyynessä säässä päätimme käyttää ns. oikoväylää Degerbyn pohjoispuolelta Sottungan eteläpuolelle. Väylä on virallisesti 1,8 metrin syvyinen ja meillä veneen syväys on 2,0 metriä, minkä vuoksi emme usein käytä tuota väylää. Nyt veden korkeus oli + 12 cm, joten uskaltauduimme tuolle väylälle. Tarkasti plotterin kanssa suunnistaen etenimme ja alimmillaan kaiku näytti, ettei vettä olisi kuin 20 cm kölin alla. Jos kaiku tuli pohjasta tai pohjakivistä, niin tarkalla oli, mutta jos se otti kaiun jostakin pohjakasvillisuuksista, niin sitten ei ole niin väliä. Totesimme kuitenkin, ettemme mene tuolle väylälle, ellei vedenkorkeus ole vielä enemmän plussalla. Syvempi väylä Föglön pohjoispuolitse on noin 3 mailia pidempi, mutta kun tuolla oikoväylällä aina matalissa paikoissa hiljennettiin vauhtia, niin ehkei tuo oikoväylä loppujen lopuksi kovin paljoa nopeampi ole. Nyt oli kuitenkin hyvä tyyni keli taas testata tuo väylä.

Kihdin tyyneydessä Ruotsin laivan aalto
Kihdillä oli täyspläkä. Kihdin itäpäässä vähän ennen Korppoota tuuli virisi ja nostimme purjeet, mutta se oli lyhytaikainen ilo. Tuuli hiipui melkein saman tien ja loppumatka ajettiin koneella tänne Houtskäriin. Perillä olimme vähän jälkeen klo 15 ja päivämatkaksi tuli 42 mailia.

Heti satamamaksun maksamisen jälkeen teimme ja söimme lounaan. Juuri kun olimme lopettelemassa lounasta, katsoin saamastamme esitteestä, mihin asti kaupat ovat näin sunnuntaina auki. Toinen oli mennyt kiinni jo klo 14 ja toinen sulkeutuu klo 16. Nyt tuli kiire: oli vajaa 10 minuuttia aikaa kiiruhtaa mäelle, mutta ehdimme. Ei meillä mitään ihan välttämätöntä tarvetta olisi ollut, mutta pari ostosta oli mielessä. Hupaisaa: tämä oli ensimmäinen kauppakäynti Suomessa muutamaan viikkoon ja niin oli totuttu Ruotsin tavoille, ettei muistettu punnita ostamiamme perunoita – Ruotsissa näet kassa punnitsee vihannekset ja hedelmät.

Vierasvenesataman vieressä on venemuseo

Joskus tämä Houtskärin laituri on ollut niin täynnä, että joitakin veneitä mennyt lahdelle ankkuriin, mutta tällä kertaa tilaa on nyt vielä illallakin. Ylipäätään liekö syynä viileä kesä, vai mikä, mutta veneitä tuntuu olevan liikkeellä tavallista vähemmän. Alkukesästä oli mm. hollantilaisia tavallista enemmän, mutta nyt on tavallista heinäkuuta hiljaisempaa. Viileistä säistä ja kovista tuulista johtuen sinilevää ei ole näkynyt. Veden lämpötila on viime päivinä ollut 14-15 astetta eli ei kovin lämmintä.

Ei kommentteja: