torstaina, kesäkuuta 09, 2016

Karhusaaresta länteen

Toukokuun loppupuolella ja kesäkuun alussa oli lämmintä, useana päivänä jopa helteistä säätä. Veneellä kävimme tekemässä pieniä askareita ja Ari ratkoi yhtä suurempaa ongelmaa eli tuulimittarien toimimattomuutta. Välillä mittarit näyttivät ihan mukavasti, mutta tosinaan taas ei mitään tai ihan kummallisia lukemia. Ari etsi vikaa liitoksista, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Lopulta hän haki avukseen Muikun Markuksen, joka haki maston huipusta tuulianturin ja Ari irrotti mittarin ja vei nämä Lauttasaareen Raymarinin huoltoon, jossa he testasivat ne ja totesivat mittarin risaksi. Markus vei anturin takaisin maston huippuun ja ei auttanut muu kuin käydä ostamassa uusi mittari Marnelan venetarvikekaupasta. Tätä ennen oli selvitetty, että uuden mallinen mittari käy suoraan vanhan tilalle. Veneellä olikin sitten yllätys, ettei uusikaan mittari näyttänyt mitään lukemia tai välillä näytti ja sitten taas ei. Nyt Ari tutki vielä kerran maston huipusta tulevan johdon liitokset ja saikin uuden mittarin toimimaan. Tässä vaiheessa kokeiltiin uudelleen vanhaa mittaria ja sekin toimi ja näytti ihan järkeviä lukemia ja toimii edelleen nyt lähes viikkoa myöhemmin. Emme ymmärrä, miksi lauttasaarelaisen huoltoliikkeen mukaan mittari on rikki. Vielä ennen lomareissulle lähtöä piti selvittää, ottaako Marnela tuulimittarin takaisin ja hyvittääkö rahat. Näin tapahtui.

Koulu loppui la 4.6. ja kesälomareissumme pääsi alkamaan ti 7.6. klo 13.30. Aiempien viikkojen lämpimät säät ovat vaihtuneet viileämmiksi ja epävakaisemmiksi. Nyt tiistaina oli sentään lähes 20 astetta, vaikka parina päivänä oli jääty jo alle 15 asteen. Tuuli oli lännestä ja voimakkuus 10-11 m/s, ei siis mikään mukava keli lähteä länttä kohti, mutta halu oli kova päästä liikkeelle. Koneajona lähestyimme Helsingin keskustaa. Hevossalmen sillan jälkeen päätimme, ettemme viitsi jatkaa Helsinkiä pidemmälle vastatuulessa ja veden pärskiessä istuinkaukaloon asti. Sen sijaan päätimme mennä tutustumaan vasta yleisölle avattuun ennen puolustusvoimien hallussa olleeseen Vallisaareen. Totesimme, että kasvillisuus on vehreää ja oli mukava tehdä kävelylenkki ja samalla nähdä Helsinki taas uudesta kuvakulmasta. 

Vallisaaren ja Kuninkaansaaren reitit

Vehreää, mutta hyvät kulkuväylät

Suomenlinna taustalla ja Helsingin keskusta kauempana

Vallisaaressa ei saa yöpyä, joten suuntasimme Katajanokan vierasvenesatamaan. Päivän taival oli vain 15 mailia.

Keskiviikkona 8.6. aamulla satoi vettä ja oli ukkosta. Muutaman kauppa-asian kaupungilla hoidettuamme lähdimme liikkeelle klo 10.30.  Ennusteen mukaan tuuli kääntyi jonkin ajan kuluttua lännestä luoteeseen ja nostimme purjeet. Tuuli oli voimakkuudeltaan hyvin vaihtelevaa, välillä 3 m/s, toisinaan taas 10 m/s. Sadetta saimme niskaamme ja olimme tyytyväisiä pari vuotta sitten ostettuihin uusiin sadeasuihimme. Lämpötila oli vain 10 astetta, mutta ei palellut. Päivän mittaan sää selkeni ja tuuli yltyi. Porkkalanselän alussa laskimme purjeet ja ajoimme koneella vastatuuleen pohjoisrannan kautta. Edelleen tuulen voimakkuus vaihteli paljon. Saaren suojassa saattoi olla hetkellisesti vain 3-5 m/s ja sitten puuskissa 15 m/s. Pääosin vastatuulta oli 10-13 m/s. Klo 18 saavuimme suojaiseen ja rauhalliseen Elisaareen, jossa oli vain muutama vene. Tuulta ei juurikaan huomannut, vain tuulihavainnot kertoivat, että kyllä merellä edelleen tuulee.

Suojaisaa, merellä tuulee kovaa

Nyt torstaina 9.6. olemme viettäneet päivän täällä Elisaaressa. Kaikkien ennusteiden mukaan keskiviikkona ja torstaina on Suomessa harvinainen kesämyrsky. Pahin on Perämerellä, mutta on tänään torstaina ollut mm. Hangossa 16 m/s ja puuskissa 18 m/s. Päivä on mennyt mukavasti tehdessä kaikenlaisia pikkuhommia, jotka ovat vielä kevätkunnostuksesta kesken. Ulkona paistaa aurinko, mutta on kylmä. Illaksi olemme varanneet saunan. Niin monta kertaa kuin olemme täällä olleetkaan, niin aiemmin emme ole Elisaaren saunoja ole testanneet.

Tilaa on
Mikä lie työlautta, joka estää tehokkaasti septille pääsyn.

Ei kommentteja: