perjantaina, heinäkuuta 15, 2016

Hangosta Kotkaan

Hangosta eteenpäin meillä oli monia hyviä ja vauhdikkaita purjehduspäiviä. Kun tiistaina 12.7. lähdimme Hangosta klo 6, lounaistuulta oli 5-7 m/s ja purjeet saatiin ylös heti satamasta ulos ajettuamme. Hangossa joku oli saunassa puhunut, että merivesi on Hangon itäpuolella kylmää ja totta tosiaan, se oli vain reilu 12 astetta. Vielä pari päivää sitten se oli ollut 18-19 asteista, mutta näköjään reippaat tuulet ovat pyöräyttäneet kylmää vettä pinnalle. Päivän mittaan katsoimme sekä Viron puolella että Suomessa mantereen yllä olevia pilviä ja pohdimme, tuleeko sade meille, mutta ei tullut, vaan auringonpaisteesta saimme nauttia.

Väylän varrelta: toisilla on saunalautta, näillä paljulautta.

Harvoin näkee kotkaa näin läheltä
(valitettavasti kuva vähän epätarkka)

Ennen Porkkalanselkää tuuli oli voimistunut, ollen 8-10 m/s, ja mahdollisen tuulen yltymisen vuoksi teimme reivin, toisen kerran tänä kesänä. Helsingissä laskimme purjeet vasta Särkän salmen jälkeen eli ihan Helsingin keskustan edustalla. Tässä vaiheessa huomasi, ettei tänä kesänä ole vielä tullut reivauksesta rutiinia, sillä olin unohtanut laittaa mastolla purjeuran lukon kiinni ja purjeen laskussa purje solahti kokonaan kannelle – onneksi kannelle eikä veteen. Katajanokalla olimme klo 19.30 ja lokin mukaan maileja tuli 63. GPS:n mukaan matka olisi ollut muutaman mailin pidempi. Liekö siis ollut jonkin verran myötävirtaa. Illalla ehdimme vielä saunaan ja samalla pestä yhden koneellisen pyykkiä. Katajanokan vierassataman etuna sijainnin lisäksi se, että pyykkikoneiden ja kuivaajien käyttö on ilmaista.

Keskiviikko kului Helsingissä: pesimme lisää pyykkiä, piipahdimme kotona ja kävimme vähän ostoksilla. Satamassakin veden lämpötila oli vain reilut 12 astetta.

Harmaa aamu - Katajanokka taakse jää
Torstaina 14.7. oli aika jatkaa matkaa kohti Kotkaa ja Ari irrottikin köydet jo klo 5.30. Hevossalmen silta avataan vasta klo 7.30 alkaen, joten reitti täytyi ottaa ulkokautta eli Kustaanmiekan salmesta ulos ja Santahaminan eteläpuolitse. 

Kustaanmiekka, josta isot laivatkin lähtevät ulos
Alkumatka kulki vuorotellen koneella ja purjein, kun välillä tuuli hiipui, mutta Sunin salmen jälkeen pääsimme loppumatkan purjein. Sipoon selän länsipäässä veden lämpötila oli vain 11 astetta ja kylmän veden seurauksena jouduimme kesän ensimmäiseen kunnon sumuun – näkyvyyttä oli alle 200 metriä. Onneksi sumu ei kestänyt kauaa. 

Sumua
Tässä sentään näkee jotakin - sumu ei tiheimmillään
Tuo merimerkki ei näkynyt kovinkaan kauas
Nyt jo näkyvyys parantunut - laivasta näkyy ainakin osa
Mökki - eipä saarella muuta

Sumun haihduttua loppupäivä oli aurinkoinen ja vaatteita saattoi vähentää - fleecet pois ja riitti ohut pitkähihainen. Kotkaan saavuimme noin klo 18 ja matkaa oli tehty 61 mailia (GPS 66 M). Maissa oli harvinaisen lämmintä – aurinko tuntui suorastaan polttavalta. Lämpimässä illassa käväisimme ensin jäätelökioskilla ja sitten menimme saunaan.

Hyvin kulki tuokin kahvelirikattu vene Kotkan länsipuolella

Kotkassa tapasimme jälleen pursiseuralaisia. Ensin Ninni ja Panu, jotka asuvat Kotkassa, tulivat käymään Suvisussulla. Heiltä kuulimme mm. kuulumisia Saimaan Regatasta, jossa he s/y Fenix:llä voittivat keski-LYS -luokan, onnittelut heille! Ennen kuin he ehtivät lähteä, saapui Kotkaan myös s/y Alli, joka oli Hangon jälkeen koukannut Viron kautta. Oli mukava viettää pieni hetki tällä ripsiläisten porukalla Allissa valkoviinilasillisen äärellä.  

Ninni ja Panu
s/y Alli saapui Kotkaani

Perjantaina välillä satoi, välillä oli poutaa ja tuulta oli 8-11 m/s idästä ja puskat päälle! Emme lähteneet aamusta liikkeelle. Yhdessä Allin väen kanssa pohdimme, josko lähtisimme illan suussa, jolloin tuulen piti heikentyä. Päivän mittaan tutkailimme tuulitietoja ja -ennusteita, kävimme kaupoilla, syömässä Vanhassa Fiskarissa (ruoka oli hyvää) ja satama-altaan vastakkaisella puolella olevassa Maretariumissa, jossa emme olleet aiemmin käyneetkään. Maretariumissa on kaikki suomessa esiintyvät kalat ja niitä siellä koetimme tunnistaa. Tuuli ei vaan heikentynyt, päinvastoin se yltyi myöhemmin kuin ennusteiden mukaan piti. Noin klo 18 päätimme yhdessä s/y Allin väen kanssa, että olemme vielä toisenkin yön Kotkassa. Ei meillä olisi ollut mitään hätää lähteä tuollaiseen vastatuuleen, mutta emme viitsineet. Illalla siskoni poika Niko oli käymässä Anniinan luona Kotkassa ja piipahtivat meillä iltateellä. Vielä ehdimme Allin väen kanssa käydä saunassa ja istua hetken meillä Suvisussussa ennen kuin oli aika mennä nukkumaan seuraavan aamun aikaista lähtöä varten.

Ei kommentteja: