maanantaina, kesäkuuta 25, 2012

Edelleen Kalmarissa


Rauhaisaa oloa, vaikka merellä tuuli puhaltaa
Juhannuspäivän la 23.6. vietimme edelleen Kalmarissa. Aamupäivä oli lämmin (20 astetta) ja aurinkoinen. Iltapäivästä alkoi sadella.

Su 24.6. ei ollut ajatustakaan lähteä mihinkään, oli pilvistä ja tiedossa oli sadetta ja tuulta. Aamulla vaihdoimme vain paikkaa satama-altaan suojaisimpaan nurkkaan, josta suihkuihin, saunaan ja pyykkikoneille oli matkaa vain 30 metriä. Kaupungilla oli jo vähän eloa ja muutamat kaupatkin olivat auki. Iltaa kohti tuuli voimistui ja illalla/yöllä satoi kovasti.


Ei tehnyt mieli merelle

Ma 25.6. oli sateinen ja tuulinen. Aamulla yhtenäinen sade oli ohitse, mutta päivän mittaan tuli välillä heikompia, välillä kovempia sadekuuroja. Tuulilukemat läheisellä Öölannin sillalla olivat keskituuli 16 m/s, puuskat 20 m/s. Mikäpä meidän on ollessa, kun meillä ei ole kiire mihinkään, lämmintä on ja lukemista ainakin toistaiseksi riittää. Jatkamme etelään päin, kun tulee sopiva sää ja menemme niin pitkälle kuin sujuvasti etenemme ja sitten käännymme takaisin. Saimaalle palaamme, kun mustikat kypsyvät. Tämän suurempia suunnitelmia meillä ei ole.


Hiljentimet - ei aallot liplattele kylkeä vasten

Jotain puuttuu...


Ei kommentteja: