maanantaina, heinäkuuta 09, 2007
Suomessa
Eilen aamulla (su 8.7.) saavuimme yön ylitse purjehdittuamme Maarianhaminaan. Paluumatka on mennyt hyvin, vaikka "normaalit" lounaistuulet ovatkin puuttuneet. Tarkempaa juttua kirjoittelen luultavasti lähipäivinä.
tiistaina, heinäkuuta 03, 2007
Jälleen Kalmarissa
Alkuperäisestä ajatuksesta poiketen emme lähteneet kotimatkalle Puolan ja Baltian maiden kautta vaan Ruotsin kautta. Syynä on lähinnä se, että Puolassa ja Baltian maissa on pitkät välimatkat satamien välillä ja nyt on ollut matalapaineita tiuhaan tahtiin ja sama näyttää jatkuvan. Täällä Ruotsin puolella on enemmän vaihtoehtoja etsiä mukavia satamia huonojen kelien osuessa kohdalle.
Tulimme Saksan Kröslinistä yhden yön ylitse purjehtien eilen tänne Kalmariin ja huomenna jatkanemme matkaa. Tänään on satanut jatkuvasti vettä, mutta nyt illalla näyttää sää selkenevän.
Tulimme Saksan Kröslinistä yhden yön ylitse purjehtien eilen tänne Kalmariin ja huomenna jatkanemme matkaa. Tänään on satanut jatkuvasti vettä, mutta nyt illalla näyttää sää selkenevän.
sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007
Kohti Ruotsia
Autoreissu on tehty ja kohta irroitamme köydet. Suuntaamme kohti Ruotsia eli kotimatka alkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)