torstaina, heinäkuuta 07, 2016

Visby - Nynäshamn - Furusund - Sottunga

Satama-altaasta ulos
Maanantaiaamuna 4.7. Ari havahtui anivarhain ja päätti, että lähdemme liikkeelle. Tuulta oli sen verran, että minäkin nousin ylös. Kello oli vasta 4.20, kun irrotimme köydet. Aurinko oli juuri nousemassa, lämpötila 13 astetta ja kaunis päivä tulollaan. Tuuli oli länsiluoteesta 6-7 m/s. Lähtiessämme näimme, miten veneitä oli sijoiteltu toistensa kylkeen ja miten ulompana satamassa olevat veneet keinuivat aikalailla. Parissa veneessä oltiin hereillä joko veneiden keinunnan vuoksi tai katselemassa lähteviä veneitä saadakseen paremman paikan.

Visby taakse jää
Nostimme purjeet jo aallonmurtajan suojassa. Merelle päästyämme aallokko oli melkoisen sekavaa, kun oli tuullut useamman päivän reippaasti ja tuulen suunta oli aina vähän vaihdellut. 

Aamuvahdissa ennen kuin menin takaisin nukkumaan
Jonkin ajan kuluttua minä menin ottamaan vielä unet. Tuuli heikkeni ollen 3-4 m/s ja kääntyi pohjoisemmaksi niin, ettei vene enää noussut kohteeseemme eli Nynäshamniin, mutta luotimme sääennustukseen, että päivän mittaan tuulen pitäisi kääntyä länteen. Tuulen suunta myös vaihteli jatkuvasti hämmästyttävän paljon, mikä teki välillä hankalaksi pilotilla ajamisen. Puolen päivän jälkeen tuulen suunta muuttuikin ja sen jälkeen pääsimme purjehtimaan oikeaan suuntaan. Klo 14 tienoilla teimme ruuan ja saimme juuri mukavasti syötyä ennen kuin tuuli voimistui ollen nopeasti 8-10 m/s, suunta oli hyvä - ensin länttä ja sitten lounasta. Loppumatka olikin reipasta tuloa 6-8 solmun nopeudella. Nynäshamniin saavuimme noin klo 18.30 ja matkaa tuli 78 mailia.

Merellä oli ollut noin 18 astetta ja koko päivän oli aurinko paistanut, ei palellut, mutta Nynäshamnia lähestyessämme lämpötila oli enää 16 astetta. Vähän meidän jälkeemme saapui myös RiPS:n s/y Humma, jonka kanssa olimme jo Visbyssä viettäneet yhteistä aikaa.

Nynäshamnissa emme juuri muuta ehtineet tehdä kuin keiteltiin ensin kahvit ja teet, ja sitten käytiin vierassataman saunassa. Mukava oli päästäkin saunaan. Kalmarissa olimme käyneet saunassa, mutta sitä edellinen saunakäynti oli ollut juuri Nynäshamnissa, jossa saunat on sijoiteltu mukavasti niin, että lauteilta näkee peili-ikkunoiden läpi sataman veneet.

Loppuviikosta oli ennusteiden mukaan tulossa kovaa tuulta ja Ruotsin puolelle sadettakin, joten päätimme tehdä pari pitkää päivää ja suunnata reippaasti kohti Suomea. Tiistaina minun nukkuessa Ari lähti liikkeelle klo 5.30. Aurinko paistoi, lämpötila 10 astetta ja tuulta oli lännen/lounaan puolelta 3-6 m/s. 

Välillä edettiin "virsikirjalla"
Dalarön lähistöllä
Purjein etenimme niin kauan, kunnes Dalarön pohjoispuolella nopeutemme putosi alle 2 solmun, kun tuulta oli enää 1-2 m/s. Tämän jälkeen ajoimme vuorotellen koneella ja välillä taas purjehdimme. Ukkospilviä oli vähän joka suunnalla ja tuuli nousi hetkessä 2 m/s tuulesta 10 m/s tuuleksi. Klo 15 jälkeen laskimme viimeisen kerran purjeet. Olimme juuri edenneet mukavasti 9 m/s tuulessa lähes täysmyötäiseen, kun katsoimme edellä menevän veneen purjeiden asentoa, joka näytti siltä, että vene luovii. Päätimme laskea vikkelästi purjeet mahdollisten ukkospuuskien takia ja ennen kuin ehdimme niitä laskea, tuulta olikin vain 1 m/s. Seuraavassa hetkessä suunta vaihtuikin vastaiseksi – täytyy todeta, että oli hyvä ajoitus purjeiden laskussa. Tämän jälkeen alkoivat myös sadekuurot. Edessä ja takana saattoi olla kirkasta ja auringonpaistetta, mutta meillä satoi reippaasti vettä. Sadetutkasta (netistä) näimme, miten luoteis-kaakko-suuntaisena nauhana kulkee sadekuuroja toisensa jälkeen ja me olimme juuri sen nauhan kohdalla. Klo 18 saavuimme Furusundiin ja sateet olivat kohdaltamme ohitse. Päivän matkaksi tuli 60 mailia ja taas pääsimme saunaan.

Aamu Furusundissa
Aamun ruuhka
Keskiviikkona 6.7. lähtö oli jo tuttuun tapaan aikaisin, klo 5, minun nukkuessa vielä muutaman tunnin. Lähtiessä tuuli oli hyvin heikkoa ja lämpötila vain 8 astetta. Arilla piti kuulemma kiirettä, kun samaan aikaan oli liikkeellä viisi laivaa – oli siinä väistelemistä. Pian tuuli virisi ja Ari nosti purjeet klo 6. Ahvenanmerelle päästyämmekin tuuli oli yltynyt ja aallokkoakin oli jonkin verran, mutta minulla oli keskikajuutan sohvalla niin hyvä ”pesä” nukkua, että hyvin uni maittoi lähes puoleen väliin Ahvenanmerta. Ahvenanmeri ylittyi vauhdilla ja klo 11 Ruotsin aikaa (eli klo 12 Suomen aikaa) oli Ahvenanmeri takana. Luoteen puoleista tuulta oli tässä vaiheessa 8-9 m/s ja aurinko paistoi.

Alun perin olimme pohtineet mennä Maarianhaminaan pitämään torstaille luvattua kovaa tuulta, mutta nyt kulki niin hyvin, että päädyimme jättämään Maarianhaminan väliin ja jatkamaan Sottungaan. Degerbyn jälkeen siirryimme koneajoon, kun ei enää noussut tuuleen, emmekä viitsineet luovia. Tuuli voimistui edelleen, ollen nyt 9-11 m/s. Suomen aikaa klo 16.20 olimme Sottungassa, joka on yllättävän suojaisa kaikilla tuulilla. Matkaa taittui vähän reilussa 10 tunnissa 63 mailia.

Arvaa, kumpi väistää?

Meillä on yleensä aina jääkaapissa jemmassa vakuumipakattua lihaa, jossa on käyttöaikaa riittävästi. Niin meillä on nytkin. Säilykkeitä emme juuri käytä. Rantaan tultuamme Ari kävi katsomassa, mitä ruokaa olisi rantaravintolassa vai otammeko oman varaston käyttöön. Tällä kertaa rantaravintolan kalaruuat kiinnostivat kuitenkin enemmän ja hyvää oli. Illalla rannassa oli vielä myynnissä vastapaistettua lämmintä saaristolaislimppua sekä vaaleaa leipää ja lisäksi hiillostettua siikaa. Näillä oli turvattu iltapala, seuraavan päivän aamupala ja lounas.

Sottungan rantaravintola
Yleensä Suomen vierassatamissa suihku sisältyy hintaan, mutta täällä on kolikkosuihku (luultavasti veden käytön rajoittamiseksi): 2 eurolla saa 4 minuuttia lämmintä vettä. Visbyssä oli kortti, jolle oli ladattu arvoa ja suihku käynnistyi kortilla: 10 kruunua (reilu 1 euro) antoi 5 minuutin suihkun. Saksassa on aika monessa satamassa kolikko- tai polettisuihku tai on ollut ainakin muutama vuosi sitten, kun viimeksi siellä olimme.


Sottungan suojaisa satamalaituri 
Tämän päivän olemme olleet täällä Sottungassa. Poutaa on ollut, mutta pilvistä, kunnes iltaa kohti sää on seljennyt. Tuuli on ujeltanut ja puhaltanut kunnolla, välillä 10-14 m/s, välillä vähän vähemmän, nyt iltaa kohti tuuli on kuitenkin hellittänyt. Päivällä kävin pyörällä kaupassa, joka on noin kolmen kilometrin päässä. Satamassa on kaupan tarjoamia ilmaisia pyöriä – eivät ne kovin hääppösiä ole, mutta kyllä niillä kauppareissun tekee. Tämä Sottunga on Suomen pienin kunta, jossa on noin 100 asukasta. Tämä pääsaari on noin kuusi kilometriä pitkä pohjois-eteläsuunnassa, joten kävellenkin ehtii päivässä tutustua saareen.

Info kaupasta ja varoitus polkupyöristä

Ei kommentteja: