torstaina, kesäkuuta 06, 2013

Avun etsintää

Ari sai heti aamulla yhdestä firmasta asentajan käymään veneellä. Hänellä tuntui olevan selvä ajatus, mitä pitää tehdä ja hän lähti vaan hakemaan työkalujaan. Vajaan tunnin kuluttua hän sitten kuitenkin soitti ja kertoi, että työnjohtaja piti meidän veneemme remonttia sen verran isona, ettei heillä olekaan aikaa siihen. Niin alkoi uusi asentajan metsästys.
Paikallinen Volvo Pentan edustaja lähetti veneellämme käymään jonkun muun firman asentajan, mutta hän totesi, ettei ole koskaan ennen moista nähnyt tai korjannut, joten ei ottanut hommakseen.
Uudelleen Volvo Pentan edustajalta kyseltäessä sieltä ei luvattu tulla ainakaan samana päivänä, ehkei seuraavanakaan, vaan voi jäädä seuraavalle viikolle. Meille tuli vähän sellainen tunne, että Kotkassa olevat isot venäläiset moottoriveneet ovat etusijalla tällaiseen pieneen purjeveneeseen verrattuna.
Lopulta sovittiin, että sama asentaja Mikkelistä, joka keväällä oli vaihtanut sen tiivisteen, tulee vielä illalla katsomaan, missä vika. Hän tuli, purki ja totesi, etteivät jouset ole irti, eikä varsinaisesti näytä olevan mitään vikaa. Kuitenkin kun systeemi oli taas kasattuna, niin kone lähti käyntiin ja otti kierroksia. Tätä testattiin useampi kerta ja kunnossa tuntui olevan. Mieleen jäi kyllä pieni kaihertava tunne siitä, ettei ollut oikein mitään vikaa löytynyt.

Ei kommentteja: