maanantaina, kesäkuuta 10, 2013

Viikonloppu ja korjaus

Lauantaina lähdimme kotiin ja palasimme takaisin veneelle sunnuntai-iltana, kiitos Markulle ja Ailalle kyydityksestä. Sunnuntai-iltana Ailan ja Markun lisäksi saimme vieraaksemme myös Matleenan, Arin työkaverin. Ilta ei enää ollut yhtä lämmin kuin oli ollut edelliset pari viikkoa, vaan nyt oli selvästi tuntu sään vaihtumisesta.


Maanantaina 10.6. puolen päivän aikaan tuli töihin asentaja, joka alkoi tutkia moottorimme ongelmaa. Paria muuta kohtaa ensin epäiltyään hän päätyi saman vivustosysteemin purkamiseen, mitä itsekin olimme jo epäilleet. Kävi ilmi, että sieltä puuttui yksi jousi ja joitakin osia oli vääntynyt. Tällaisia jousi ei tietenkään ole varaosina hyllyssä valmiina, mutta hän ratkaisi ongelman sillä, että purki jonkin toisen moottorin ja otti jousen sieltä. Vääntynet osat hän sai taivuteltua kohdalleen. Aikaa tässä toki kului, mutta klo 18 kone taas starttasi ja kävi kunnolla. Ihmetyttämään jäi, miksi se jousi puuttui ja miksi osat olivat vääntyneet.

Remontin valmistuttua lähdimme saman tien laiturista (pääsimme sentään liikkeelle, vaikka olimme kahden metrin syväyksellämme olleet laiturin kupeessa kiinni pohjassa) ja suuntasimme kohti Katajanokan vierassatamaa. Matka oli vain 7 mailia, mutta olipa kylmä matka - ei ollut enää kesäisen lämmintä, vaan alkoi tuntua normaalimmalta kesäkuun alun säältä. Nopea saunassa käynti ja sitten tuli käymään Arin toinen työkaveri, Lotta, joka toi tullessaan meille nälkäisille pizzat, kiitos!

Ei kommentteja: