torstaina, kesäkuuta 13, 2013

Hanko sivuutetaan

Torstaiaamuna Ari käynnisti koneen jo klo 5.45, kun oli niin kaunis auringonpaisteinen aamu. Minäkin nousin ylös jo puoli seitsemän aikaan katselemaan luodoilla olevia lintuja. Samaan aikaan saimme purjeet ylös ja etenimme leppoisaa 4-6 solmun vauhtia etelätuulessa. Valitettavasti auringonpaiste oli vain lyhyt ilo, sillä sää vaihtui harmaaksi ja sumuiseksi, ei sentään ollut mitään kovin tiheää sumua, mutta aika kylmää (12-14 astetta). Lintuja oli kuitenkin paljon, mm. haahkoilla oli suuria poikueita.


Aurinkoinen aamu

Näyttää olevan hyvä haahkavuosi.

Hankoa ohittaessamme huomasimme, että vierassataman itäiseen sisäänmenoon oli tehty vankan näköinen aallonmurtaja - hyvä niin, taitaapa jatkossa Hangon mantereen puoleinenkin satama olla aiempaa suojaisempi kovalla tuulella. Matka taittui edelleen mukavasti purjehtien. Hangon läntisellä selällä näimme tämän kesän ensimmäisen merikotkan. Säätiedotuksesta kuulimme, että lännempänä Utössä on sumun takia näkyvyyttä vain 200 m, mutta meillä näkyvyys pysyi ihan kohtalaisena.

Klo 13.30 kiinnittäydyimme Kasnäsiin. Päivämatka oli 38 mailia, joka sujui melkein kokonaan purjehtien. Rannassa lämpötila oli lähes 20 astetta ja aurinkokin pilkahteli. Säätiedotus lupasi kuitenkin sadetta ja kovempaa tuulta, joten tuntui hyvältä olla suojaisessa laiturissa. Iltapäivästä sade alkoikin. Aioimme ennen sadetta laittaa paikalleen istuinkaukalon peittävän kuomun, mutta huomasimme unohtaneemme kuomun putket matkasta pois, joten toivotaan vähäsateista kesää. Illalla kävimme vierassataman vieressä olevassa pienessä kylpylässä ja sen jälkeen kuuntelimme lämpimässä veneessä yltyvän tuulen ujellusta. Saapa nähdä, ollaanko täällä useampikin päivä, sillä vesisateeseen ja kovaan vastatuuleen emme viitsi lähteä (vastatuulena yli 10 m/s ei ole enää kivaa), kun pakko ei ole mennä mihinkään.

Ei kommentteja: