perjantaina, heinäkuuta 11, 2014

Helsingissä ja Porvoossa

Helsingissä viivyimme kolme yötä. Kotona kävin vain kääntymässä, kun tuntui helpommalta jatkaa elämää veneellä, kuin hankkia aamupalatarvikkeita ym. kotiin. Veneellähän meillä oli kaikki tarpeellinen. Lisäksi Katajanokalta oli niin kätevä käydä kaupoissa ja onhan se aika mukava oleilla turistina Helsingin keskustassa. Tänä kesänä tulikin asustettua kolmen Pohjoismaisen pääkaupungin keskustassa.

Parina iltana saimme vieraitakin veneelle. Ensin tiistaina satuin yhtä aikaa yhteen kadunkulmaan kollegani Heidin kanssa ja hän miesystävänsä kanssa ilahduttivat meitä saapumalla veneellemme illan kutveessa. Keskiviikkoiltana puolestaan Katajanokalla lähes näköetäisyydellä asuva Arin kollega tuli miehensä ja tyttärensä kanssa sekä Arin ex-kollega. Illat vierähtivät näin rattoisasti.
Pikkukippari vieraisilla
 
Keskiviikkona päivällä matkasimme bussilla Lauttasaareen venetarvikeliikkeeseen ja torstaina kävimme mm. Kauppatorin kupeessa olevassa maailmanpyörässä.

Maailmanpyörästä (tummenetun ikkunan läpi)
Oman aikansa vei tietysti ihan tavalliset arkiaskareet kuten kaupassa käynnit, tiskit ja pyykit. Katajanokalla on hyvä pestä pyykkiä, sillä se pesukoneet eivät maksa mitään (on kaksi konetta ja kuivuria, mutta tällä kertaa toinen pesukone oli rikki). Satamamaksuun sisältyy venepaikan lisäksi siis pesukoneiden käyttö, suihku, sauna, Iltalehti, aamukahvit ja croissantit ja tietysti vesi ja sähkö. Pesukoneisiin ei ole mitään varaussysteemiä, vaan kukin laittaa pyykkinsä silloin, kun kone on tyhjä. Niinpä heti keskiviikkoaamuna olimmekin valppaina pyykkinyyttiemme kanssa. Yksi ehti juuri meidän edellemme, mutta sitten me valtasimme pariksi tunniksi koneen ja kuivurin.

Purjelaivasäätiön alukset Helena ja Vahine
Helenan keula
 
Keskiviikko oli todella helteinen päivä, ainakin 28 astetta. Vielä illalla klo 23 oli 25 astetta. Mukava oli siis istuskella iltaa ulkona. Yhtenä yönä satoi vettä, mutta muuten on aurinko paistanut ainakin jo viikon verran joka päivä aamusta iltaan. Torstai tuntui suorastaan viileältä, kun oli vain noin 20 astetta ja tuuli kovasti. Alun perin aikomuksemme oli jatkaa matkaa jo torstaina, mutta kovan itätuulen takia jäimme edelleen paikallemme. Helsingin edustalla Harmajalla oli puolenpäivän aikaan 13 m/s ja puuskissa 16 m/s. Eipä tuossa kelissä olisi ollut kovinkaan mukavaa edetä vastatuuleen.

Katajanokka taakse jää
Perjantaina 11.7. päätimme jatkaa matkaa, vaikka itätuulet edelleen jatkuivat. Ari kävi aamulla torilla ostamassa kalastajalta päivän ruuan eli savulohta (Suomenlahden lohta, ei mitään Norjan lohta), mansikat ja kaupasta aamusämpylät, tiskasimme, täytimme vesitankin ja teimme nopean lähdön klo 8.25 ehtiäksemme Hevossalmen klo 9 sillan avaukseen. Aamupalan söimme sitten matkalla. Edelleen ajoimme koneella. Klo 13.45 saavuimme Porvooseen 30 mailin päivätaipaleen jälkeen.

Edellä menevät kaislikon takana
Luulimme olevamme hyvissä ajoin, mutta laituripaikat olivat aika vähissä – taisimme saada toiseksi viimeisen paikan. Muutama paikka oli kyllä vielä tyhjänä, mutta ne olivat paikkoja, jotka piti etukäteen varata netin kautta ja maksaa niistä vähän enemmän. Aika monta venettä kävi iltapäivän aikana kääntymässä satamassa ja lähti pois, kun ei ollut vapaita paikkoja.

Näinhän vanha Porvoo aina kuvataan
Porvoossa oli lämmintä, vaikka merellä olikin käynyt viileä tuuli. Vanhassa kaupungissa oli mukava kuljeskella. Muistelimme, miten opiskeluaikaan olimme kesän lopussa tulleet fiskarilla kesätyöporukkamme kanssa syömään Wanhaan Laamanniin. Se oli siihen aikaan meille luksusta. Tällä kertaa kurkistimme vain portilta ja palasimme veneelle kattamaan pöydän istuinkaukaloon ja nautimme hyvästä savukalasta ja jälkiruokakahville haimme jäätelökioskista jäätelöt (oli tosi isot jäätelöpallot). Olipa mainio kesäinen päivä!
Wanha Laamanni
 

Ei kommentteja: