torstaina, heinäkuuta 03, 2014

Maarianhaminasta Sottungaan

Torstaiaamuna 3.7. paistoi aurinko ja tuuli mukavasti sopivasta suunnasta (lounaasta), kun Ari viiden jälkeen heräsi ja katsoi ulos. Niinpä hän irrotti köydet jo klo 5.30. Tuuli oli keulan puolelta ja hänen oli helppo lähteä poijusta yksin liikkeelle. Joskus minä nousen avuksi ja useimmiten menen sitten takaisin nukkumaan. Joka tapauksessa minä kyllä aina sängyssäkin kuuntelen, että kaikki menee hyvin ja nukahdan yleensä uudelleen siinä vaiheessa, kun Ari on saanut purjeet ylös ja koneen sammuksiin. Sitten hän sopivassa kohdassa autopilotin ohjatessa syö aamupalaa. Minä herään joko Arin herättämänä, jos hän tarvitsee apua tai sitten itsekseni ja ihmettelen, missä asti ollaan. Torstaiaamuna olimme edenneet jo lähes 20 mailia ja olimme Degerbyn edustalla, kun minä yhdeksän tienoilla nousin ylös. Ari oli sitä ennen nähnyt jo kolme kotkaa ja nauttinut komeasta aamusta. 

Aurinkoinen aamu lähteä Maarianhamiansta
Tuulta oli 8-9 m/s ja vene kulki mukavasti Ahvenanmeren ylityksestä jääneellä ykkösreivillä. Suunnitelmamme oli mennä Kumlingen pohjoispuolitse, mutta vähän Degerbyn jälkeen tuli mieleeni, mitä jos menisimmekin Sottungaan. Edellisestä käynnistämme on varmaan 20 vuotta jos ei enemmänkin. Usein olemme aikoneet, mutta aina se on vaan jäänyt. Milloin olemme epäilleet, että tuuli kävisi satamaan pahasti tai sitten emme vaan ole malttaneet pysähtyä siinä kohdalla. Nyt päätimme mennä ainakin katsomaan, onko se suojaton tällä lounaistuulella. Yllätyimme, miten suojaisa se on, vaikka kartalla näyttää vähän avoimelta. Niinpä kiinnityimme laituriin jo klo 12 ja päivän matka 31 mailia on tehtynä.

Saman tien pistimme taas lenkkitossut jalkaan ja kävelimme 3 km päässä olevaan Sottungan keskustaan ja edelleen 2 km eteenpäin vanhaan Skagen kalastussatamaan eli lenkin pituudeksi tuli 10 km. Rannassa olisi ollut ilmaiseksi lainattavissa polkupyöriäkin, mutta mieluummin lähdimme kävellen. Sottunga on Suomen pienin kunta, noin 120 asukasta. Kyläkeskuksessa on kirjasto, kauppa, koulu, posti, terveyskeskus eikä paljoa muuta, kirkko sijaitsee vierassataman vieressä. Mielenkiintoista oli havaita, miten jokainen vastaantulija tervehti meitä. Myös eräässä pihassa ulkona ollut mies tervehti ohi kulkiessamme. Sottungasta on hyvät yhteydet muualle, sillä lauttaliikenne on vilkasta ja ne kulkevat etelään Kökariin ja edelleen itään Korppooseen, pohjoiseen Kumlingeen ja länteen Långnäsiin, josta onkin jo maayhteys Maarianhaminaan.
Sottungan kirkkosali
Saariston kirkoissa on yleensä kirkkolaiva

Kävelyn ajoitus oli mainio, sillä palattuamme lenkiltä ja suihkussa käytyämme alkoi sataa. Päivän ja illan tuulet olivat vaihtelevia, välillä 13 m/s ja sitten vain 3 m/s johtuen varmaankin ylitsemme menneestä sadealueesta. Välillä sade taukosi ja alkoi sitten taas uudelleen. Veneessä sisällä on mukava kuunnella sateen ropinaa, lueskella ja kirjoitella blogia.

Ei kommentteja: