perjantaina, heinäkuuta 06, 2012

Haslessa


Rönnen katunäkymää
Torstaina 5.7. pyöräilimme Rönneen, noin 10 kilometriä Haslesta etelään. Sää oli hyvin vaihteleva. Kun aurinko paistoi, oli suorastaan kuuma, mutta sitten kun pilvistyi, piti etsiä pitkähihaista päälle. Päivän mittaan sää muuttui useampaan kertaan ja sumuakin tuli. Yöllä satoi ja tuuli kovasti.

Rannassa oli alkamassa vuosittainen Sildfesten, jonka tapahtuma-areena oli suoraan veneemme edessä, minkä vuoksi vaihdoimme Rönnestä palattuamme toiseen satama-altaaseen. Illalla Tivolin ja musan äänet hieman häiritsivät nukkumistamme. Aamulla Ari totesi juhlimisen jälkiä katsoessaan, että ainakin kalja oli maistunut juhlijoille maassa olevien muovisten olutmukien perusteella.

Perjantain 6.7. vietimme edelleen Haslessa odotellen tuulen kääntymistä. Nyt oli jo muutaman päivän tuullut koillisesta, emmekä halunneet lähteä vastatuulella kotimatkalle. Perjantaiaamu oli lämmin ja päivän mittaan lämpötila vaihteli jonkin verran. Jälleen pilvistyessä tuli viileä, mutta auringon paistaessa hiki ja täytyi jo vältellä auringossa oloa. Vielä klo 22 oli 21 astetta lämmintä, mikä tämän kesän viileissä säissä tuntui ihmeelliseltä. Illalla tuuli kääntyi länteen ja pohdimme jo lähtevämme yötä vasten liikkeelle, mutta jätimme lähdön kuitenkin seuraavaan aamuun. Vaihdoimme vielä kerran satamapaikkaa takimmaiseen satama-altaaseen ja siellä ei musa häirinnyt.

Lankkupihvi merinäköalalla
Haslen kalasatamaa
Bornholmin satamista olemme vuosien varrella olleet Rönnessä, Allingenissa, Gudhjemissa ja nyt Tejnissä ja Haslessa. Näistä meidän mielestämme viehättävimmät ovat Gudhjem ja Allinge. Lisäksi olemme pyöräillessämme todenneet, että Sandvik on pieni ja oli aika suojaton koillistuulella ja Svaneke taas mukavan oloinen, mutta satama on kesällä kovin täysi. Hammarhamn sijaitsee viehättävän luonnon äärellä, mutta tällä kertaa se oli aika täysi tai olisihan sinne mahtunut toisen veneen kylkeen. Kylkikyljessä oloa on aika monessa muussakin Bornholmin satamassa. Rönnessä on kiinnitystapana tolpat, Haslessa ja Gudhjemissä olemme olleet kiinteässä pohja-ankkurissa, Haslessa osan aikaa kylkikiinnityksessä. Pohja-ankkureita ei taida Suomessa olla, mutta etelämpänä ne ovat aika yleisiä, myös Tukholman saariston Sandhamnissa on yhdessä altaassa tällaiset. Se on siis köysi, jonka toinen pää on kiinni laiturissa ja toinen pää ankkuroitu kiinteästi pohjaan. Tähän kiinnittäytyminen tapahtuu niin, että veneen keulan tullessa laituriin napataan vaikka puoshaalla köydestä kiinni ja kiristetän se veneen perään. Poislähtiessä taas päästetään köysi ensin veneestä irti ja odotetaan hetki, että se uppoaa, jonka jälkeen on helppo poistua laiturista. Meistä tämä on hyvä systeemi. Ainoastaan ikävää on se, että köysi on yleensä limainen ja leväinen eli siis likaa ainakin kädet ja knaapin ympäristön.

Ei kommentteja: