Saimaankanavalla

Torstaiaamu 19.7. oli poutainen ja illan kova tuuli oli heikentynyt. Lähdimme Santiosta klo 6.40 ja pian rajan ylitettyämme Venäjän rajanviranomaiset kutsuivat VHF:llä ja kysyivät veneen nimen, rekisterinumeron ja kohteen. Mitään muita muodollisuuksia ei tässä vaiheessa ollut. Luotsia ei ole enää moneen vuoteen tarvittu, kun veneessä on VHF-puhelin ja englanninkielen taitoinen henkilö. Etenimme osan matkaa isopurjeella koneen avustuksella ja myötätuulen voimistuessa pääsimme myös kunnolla purjehtimaan. Vysotskin aallonmurtajalla olimme klo 11.50 ja lämpötila oli 16 astetta, ei siis kovin kesäistä säätä.

Saimaan kanavan alasulun ulkopuolella on Venäjän tullitarkastus, joka tarkoittaa vain miehistöluettelon ja venetodistuksen kopion antamista. Tulimme odotuslaiturin viereen ja minä ehdin kiinnittää keulaköyden, Arilla oli vielä takaköysi kädessä, kun tullivirkailija saapui veneen vierelle. Minä annoin pyydetyt paperit ja homma oli sillä selvä. Ari seisoi edelleen rannassa takaköysi kädessä. Saman tien kysäisin Juustilan sulusta, mikä on tilanne ja saimme heti luvan ajaa sulkuun sisälle. Voi siis sanoa, että tämä tarkastus sujui lennossa. Klo 14.45 olimme selvittäneet ensimmäisen kahdeksasta sulusta.

Seuraavatkin sulut olivat aina valmiina ja pääsimme ajamaan suoraan sulkuun sisälle. Venäjän puolen viimeisellä sululla Pällissä on Venäjän passintarkastus. Saimme sulkuvahdilta luvan odottaa sulussa sen aikaa, minkä passintarkastajilla kesti käyttää passeja kopillansa ja niin matka jatkui sujuvasti. Tässä vaiheessa oli alkanut kova sade ja ukkonen jyrähteli lähistöllä. Passintarkastajat kuljettivat passejamme ja miehistöluetteloamme huolellisesti sateenvarjonsa alla. Toinen tarkastaja kävi myös kurkistamassa sisällä veneessä.

Kohta taitaa sataa...

... ja sitten satoi.

Klo 17.05 jatkui matka kohti Nuijamaata, jossa on Suomen passintarkastus ja tulli. Rannassa oli neljä henkilöä valmiina meitä odottamassa. Sateen jatkuessa passintarkastaja tuli veneeseen sisälle sateen suojaan ja tullinainen kävi sisällä kuulemma ihan uteliaisuuttaan katsomassa, millainen meidän purjeveneemme on. Kahden muun kanssa seisoin sateessa laiturilla vähän nenäpää näkyen ja sain tilannetiedotuksen marjoista ja sienistä. Samalla kuulin, että vaikka meillä oli ollut monta tuntia kovaa sadetta, niin kuulemma 100 km:n päässä Kouvolassa oli paistanut koko päivän aurinko. Lämpötila oli meilläkin noussut sentään 19 asteeseen.

Meidän sulustussysteemi: köysi keskeltä kiinni, minä keulassa ja Ari takana puoshaalla tönimässä venettä irti seinämästä. 

Nuijamaan jälkeen on enää kolme sulkua. Tähän asti olimme edenneet uskomattoman nopeasti ja pohdimme, miten loput kolme sulkua pääsemme. Yleensä aina jossakin vaiheessa takaa Viipurista tulee matkustaja-alus Carelia ja esimerkiksi kaksi vuotta sitten jouduimme sen takia ennen viimeistä sulkua odottamaan 45 minuuttia. Nyt pääsimme myös Soskuan ja Mustolan sulkuihin ajamaan suoraan sisälle, joten tämänkertaisella sujuvalla etenemisellä ehdimme vielä Mälkiäänkin ennen Careliaa. Mälkiä oli sulutettu klo 20.20 ja Lappeenrannassa olimme klo 21. En usko, että koskaan ennen olemme edenneet kanavaa yhtä sujuvasti, siis ilman yhtään odotusta. Sadekin oli jo tauonnut. Matkaa tuli 66 mailia.

Lappeenrannan vierassatamassa hieman hämmästelimme, että klo 21 ei ollut enää mikään paikka auki, jotta olisi voinut maksaa satamamaksun ja saada suihkukoodit. Ystävällisen naapuriveneen ansiosta pääsimme sentään suihkuun. Vähän kummastuttaa Lappeenrannan kaupungin vierassataman rahastustoiminta, kun yli puolet vuorokaudesta (ilta klo 20 – aamu klo 9) ei ole rahastusta, eikä ole mitään mahdollisuutta saada suihkukoodeja muutenkaan. Satamamaksu lienee kuitenkin Saimaan kalleimmasta päästä (25 euroa). Helposti voisi jättää yöpymisen kokonaan maksamatta, jos lähtisimme tapamme mukaan aamulla ajoissa, mutta nyt aikomuksemme oli odottaa kahvila/huoltoaseman aukeamista.