maanantaina, heinäkuuta 02, 2018

Karlsborg - Vättern - Motala - Vadstena


Karlsborgin erottaa Vätternille pääsemästä yksi silta, joka avataan puolen tunnin välein, joten maanantaina 2.7. olimme jälleen valmiina klo 9:n sillanavaukseen. Liikkeelle lähtiessämme luulimme, että Vätternillä on heikko tuuli ja koneajoa, mutta järvelle päästyämme huomasimmekin olevan mukavan purjehdustuulen. Nopeasti aloitimme kanavaveneen muuttamisen purjeveneeksi: lepuuttajat kyljiltä pois, jalukset paikalleen, ylimääräiset köydet kannelta pois, sisällä tavarat paikalleen … yllättävän paljon oli erilaisia asioita, jotka oli tullut päivien mittaan laitettua eri tavalla kuin purjehtiessa pitää olla. Vätternillä saimme pitkästä aikaan mukavaa purjehdusta parin tunnin ajaksi. Oli pohjoistuulta 4-8 m/s.

Mukavaa purjehdusta pitkästä aikaa
Vätternillä sen verran viileää, että takkia piti taas etsiä päälle.
Vättern on syvä järvi ja pohjoistuulen seurauksena vesi oli ilmeisesti sekoittunut niin, että lähtiessämme Karlsborgissa veden lämpötila oli 20, mutta lämpötila aleni koko ajan ollen Motalaa lähestyessämme enää vain 14,6 astetta, Motalassa vesi oli taas lämpimämpää, reilu 19 astetta ja tosi kirkasta. Ilman lämpötila oli 23 astetta.

Olimme Motalassa jo klo 12.15. Kaupassa käytyämme lähdimme käymään bussilla Vadstenassa, jonne oli noin puolen tunnin matka. Bussissa ei toiminut pankkikorttilaite, vaikka olisi pitänyt toimia, joten pääsimme ilmaiseksi. 

Vadstenan luostarin kirkossa
Vadstenan vierasvenesataman yksi osa
Vadstenan linna
Vadstenan linnassa kuningattaren kerroksessa
Vadstenan linnan vallihaudan nostosilta, joka avataan säännöllisesti tiettyinä aikoina
Vadstenassa kävimme ensin syömässä ja sitten luostarin kirkossa ja sen jälkeen linnassa. Olimme olleet vuonna 1995 veneellä Vadstenassa, josta jo kerroinkin aiemmin, mutta en kyllä muistanut kaupungista muuta kuin linnan vallihaudassa olevan vierasvenesataman – voi olla, ettemme olleet tuolloin sen enempää kaupungilla käyneetkään. Paluumatkallakaan pankkikorttilaite ei toiminut, joten saimme ilmaiset matkat mennen tullen.

Tulevien päivien sääenneuste - helle jatkuu!
Ihan vielä ei tee mieli kiirehtiä Suomeen.

Illalla satoi vain muutama ysittäinen pisara vettä ja sitten näkyi kirkas sateenkaari.

Ei kommentteja: