keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2018

Söderköpingistä Bergiin

Söderköping aamulla

Maanantaina 18.6. irrotimme köydet klo 8.45 ehtiäksemme reilun kilometrin päässä olevan sillan luokse päivän ensimmäiseen aukaisuun. Kyseinen silta aukaistaan vain täysin ja puolin tunnein, mutta useimmat sillat avataan silloin, kun vene niitä lähestyy. Siltoja on monenlaisia: nostosiltaa, kääntösiltaa, pieniä rullasiltoja. Hämmästelimme, ettei samaan aikaan lähtenyt ketään muita, mutta sen seurauksena saimme mennä kaikki päivän sulut yksin. 

Söderköpingin lähellä oleva kuivatelakka
Hyvin pian tuon Söderköpingin luona olevan E22-valtatien sillan jälkeen alkoi sitten kahdeksan sulun rypäs. Näistä ensimmäiset olivat yksöissulkuja, mutta kaksi viimeistä kaksoissulkuja. Vähän vajaa kaksi tuntia meni, kunnes nämä oli sulutettu. Sitten seurasi sulutonta taivalta, minkä jälkeen oli vielä kolme sulkua ja muutama silta ennen kuin olimme Norsholmissa. Septillä käynnin jälkeen olimme laiturin kupeessa kiinni klo 13.40 ja päivän matka oli 11,7 mailia.

Kanavassa oli alkumatkasta hyvin savesta sameaa vettä

Kanavan varrella oli välillä lehmiä, välillä lampaita, hevosia, haikarakin näkyi


Seuraavaksi päiväksi oli luvattu kovaa länsituulta ja päätimme olla paikallamme. Sulkuihin ajo ei ole mitään kovin mukavaa, jos tuuli on kovaa ja puuskaista. Lisäksi edessä olisi heti järviosuus, jossa länsituuli olisi täysin vastatuulta. Päivän lämpötila oli 20 asteen tuntumissa ja tuulta oli puuskissa 12-16 m/s. Ari vuokrasi polkupyörän, jolla teki pieniä lenkkejä ja minä kävelin.

Norsholm on heillekin jo näköetäisyydellä,
mutta kun kello on yli 18, niin sillasta ei enää pääse läpi.

Keskiviikkoaamuna lähdimme liikkeelle, vaikka tuulta oli edelleen luvattu puuskissa yli 10 m/s. Edessä oli ensimmäisenä sulku ja rautatiesilta, jonka avaamista edellisenä päivänä iltapäivästä oli jotkut odottaneet melko kauan. Olimme käyneet kysymässä sulkuvahdilta, mihin aikaan kannattaa lähteä, ettei olisi pitkää odotusta, kun rata tuntui olevan hyvin vilkkaasti liikennöity. Hän kertoi, että aamulla heti klo 9 jälkeen on hyvä aika ja ylipäätään aamupäivällä, mutta klo 14 jälkeen alkaa olla tiukkaa saada aukaisulupaa. Me pääsimme hieman ennen klo 9 sulkuun, jossa korkeuseroa oli vain ehkä kymmenen senttimetriä, joten sulutus oli nopeaa ja sitten rautatiesiltakin avattiin saman tien. Päivän matka alkoi lupaavasti.

Norsholmin sulussa. Kun juna meni, niin heti pääsimme sulusta ulos.

Tämän jälkeen olimmekin Roxen-järvellä. Pian havaitsimme, että tuuli oli edelleen aika kovaa, yli 10 m/s ja suoraan vastaan. Lisäksi aallot olivat lyhyitä ja teräviä. Välillä etenimme lähes kuutta solmua, mutta toisinaan aallot tiputtivat nopeutemme alle 4 solmuun. Ajaessani pilotilla istuin kulkuaukossa, jolloin yhden korkean aallon tullessa veneen keula ei ehtinyt nousta edellisestä aallosta, vaan aalto vyöryi koko kannen laajuudelta sprayhoodin alta köysiohjaimien kautta suoraan syliini. Aikamoinen ryöppäys siitä meni veneen sisällekin. Roxen on noin 14 mailia pitkä järvi ja aikaa sen ylitykseen meni kolmisen tuntia. Tulipa taas mieleen, ettei enää 10 m/s tuulessa ole järkeä ajaa koneella vastatuuleen. Vaan emme etukäteen olisi uskoneet, että aallokko Roxenilla ihan tuollaista olisi.

Puolenpäivän aikaan olimme Bergissä Carl Johans Slussenin alapuolella. Edessä oli 7 sulun portaat. Taulu näytti, että seuraava sulutus ylöspäin on klo 13.15. Alaspäin tulevat veneet olivat kuitenkin alhaalla jo sen verran ajoissa, että mekin pääsimme yhden toisen veneen kanssa sulkuun jo noin klo 13. Sulutukset menivät sujuvasti ja hieman reilun tunnin kuluttua olimme Bergin vierassatamassa. Vierassatama on näiden 7 sulun yläpuolella, mutta heti tämän ”välitasanteen” jälkeen on vielä kahden kaksoissulun rypäs. Päivän matkaksi tuli 14,9 mailia.

Bergissä Carl Johan Slussenin alimmassa sulkualtaassa

Aiemmilla kerroilla olemme jatkaneet tästä suoraan eteenpäin, mutta nyt halusimme tutustua tähän Bergin ympäristöön paremmin. Lisäksi tulossa oli pari todella kovatuulista ja sateista päivää, joten tuntui hyvältä ajatukselta jäädä taas paikalleen. Juhannuskin oli tulossa ja Bergissä on ainakin juhannusjuhlat salon nostoineen.



Ei kommentteja: