perjantaina, heinäkuuta 12, 2013

Lähteelästä Helsinkiin

Perjantaina 12.7. Arin lähtiessä liikkeelle klo 5.30 lämpötila oli vain 10 astetta. Tuulta ei ollut ja koneella ajaen olimme Helsingin edustalla jo kello yhdeksän jälkeen. Minä ehdin juuri herätä ja syödä aamupalan. Kävimme ennen Katajanokan vierassatamaan menoa tankkaamassa Pohjoisrannan meriasemalla ja siellä kohtasimme tutun veneen s/y Roxannen ja tietysti Sepon ja Lean. He ovat myös Saimaalta (Joroisista), mutta ovat aiempina vuosina seilanneet paljon maailman meriä. Pikaiset kuulumiset vaihdettuamme siirryimme Katajanokan vierassatamaan, jossa olimme jo 9.45 ja matkaa oli takana 24 mailia.

Katajanokan satamamaksu on meidän kokoiselta veneeltä poijukiinnityksessä 35 euroa, mikä on ehdottomasti kesän kallein. Toisaalta hinta laskee, kun ottaa huomioon, mitä siihen sisältyy. Meillä oli kaksi koneellista pyykkiä ja pesu- ja kuivauskoneiden käyttö on ilmaista (esim. Maarianhaminassa maksoi 6 euroa/pesu, siitä voi jo laskea 12 euron säästön). Iltalehden saa ilmaiseksi ja kahdelle hengelle kahvit croissantin kanssa. Lisäksi on lyhyt matka kauppatorille ja keskustaan.

Pyykkien pesun lomassa vaihdoimme moottorin öljyt. Niin se vaan taaskin oli tullut 100 tuntia koneajoa täyteen, vaikka alkukesästä tunnuimme pääsevämme tosi hyvin purjein. Haimme lounaaksi torilta kuuman muikkuannoksen veneelle ja syötyämme minä lähdin käymään kotona hakemassa kesän aikaan tulleet lehdet. Ari kävi sillä aikaa kaupassa ja pesi vähän veneen kantta. Olin takaisin veneellä noin klo 17. Vielä ehdimme tiskata ja käydä saunassakin ennen kuin työkaverimme Ulla saapui veneelle nauttimaan kanssamme kauniista kesäillasta.
Ilta viilenee - Katajanokalla

Ei kommentteja: