maanantaina, heinäkuuta 01, 2013

Ventspilsissä

Ventpilsissä on pitkät hienot hiekkarannat, ja mm. siellä Ari juoksi lauantaiaamuna aamulenkkiä. Aamupäivällä kävelimme katselemaan vanhaa kaupunkia ja lounaan jälkeen Dacen luokse. Hän ajelutti meitä vähän ympäri Ventspilsiä ja lopuksi takaisin veneelle. Oli mielenkiintoista havaita, miten hän on ylpeä kaupungistaan ja siitä, miten Ventspilsissä pyritään ajattelemaan ihmisten viihtyvyyttä ja kaupungin kauneutta. Vierassatama on kuitenkin aika askeettinen, mutta Dacelta kuulimme, että kaupungilla on suunnitelmia parantaa sitä lähivuosien aikana. Nyt suihkutiloissa tuli välillä vähän heikosti lämmintä vettä, mutta olemme me vuosien mittaan ankeammissakin paikoissa olleet. Pyykinpesukonekin on, mutta ei kuivaajaa. Laiturilla on sähkö, mutta ei vettä eikä polttoainetta, tosin emme me niitä tarvinneetkaan (paitsi tiskiin haettiin vettä suihkutiloista).

Hetken veneellä huokaistuamme lähdimme noin puolen kilometrin päähän Ijan kotiin. Siellä oli koolla muitakin tuttuja ja heidän perheitään. Grilli oli kuumana ja nyyttikestiperiaatteella pöydässä oli monenlaista purtavaa. Ilta kului rattoisasti. Illan mittaan joku keksi seuraavalle päivälle mielenkiintoisen retkikohteen.


Partyn väkeä ja lapset juoksevat jossakin

Sunnuntaina klo 11 koko sakki saapui ensin meille veneelle ja sitten lähdimme kolmella autolla noin 35 kilometrin päähän katsomaan neuvostoaikana rakennettua suurta radioteleskooppia. Siellä oli hylätty pieni kaupunki ja nykyisin tuo radioteleskooppi on Ventspilsin yliopiston hallussa. Yksi isäntäporukkaan kuuluva on yliopistolla tutkijana ja ilmeisesti hän järjesti, että meitä oli vastaanottamassa englanninkielinen opas. Saimme kuulla alueen historiasta ja pääsimme kiipeämään ylös radioteleskooppiin sekä alas tunneliin, joka vei 700 metrin päähän toiseen rakennukseen, jossa oli ollut pienempi radioteleskooppi.


Ryhmäkuva radioteleskoopin sisällä - aika ylhäällä jo ollaan

Tunnelimatkan jälkeen kävellään takaisin.

Tämän radioteleskoopin valmistuttua se oli ollut Pohjois-Euroopan suurin, jolla kuunneltiin mm. Pohjoismaiden radioliikennettä, mutta myös USAa. Neuvostoliiton tavoitteena oli rakentaa vastaavanlaisia radioteleskooppeja ystävällismielisiin maihin ympäri maailman niin, että ne olisivat kattaneet koko maapallon. Opas ei osannut sanoa, miten laajalti suunnitelmaa ehdittiin toteuttaa. Kaksikymmentä vuotta sitten neuvostoliittolaisten poistuessa alueelta he veivät osan välineistä mukanaan ja osan he vain tuhosivat käyttökelvottomiksi mm. katkomalla kaapelit. Noin viisi vuotta sitten laitteet saatiin uudelleen toimimaan ja nyt se on Ventspilsin yliopiston hallussa. Alueella on myös isoja autioita kerrostaloja ja siellä oli asunut 2000 neuvostoliittolaista. Alue oli ollut neuvostoaikaan täysin suljettu: sinne ei päässyt ulkopäin eikä sieltä päässyt pois.

Kaupunkiin palattuamme menimme Arin kanssa lounaalle Dacen suosittelemaan ravintolaan, jossa annokset olivat todella suuria ja ihan maittavia. Illansuussa kiertelimme puistoaluetta kävellen ja piipahdimme vielä Dacella viemässä ottamiamme kuvia mm. heidän pojistaan veneellä.

Maanantaina 1.7. oli jo aika suunnitella Ventspilsistä lähtöä mm. käymällä kaupassa ja kirjoitella näitä tapahtumia tänne blogiin. Iltapäivästä satoi ja oli vähän ukkosta ilmassa, minkä seurauksena meille maittoi hyvin päiväunet. Huomenna tiistaina on tarkoitus lähteä heti aamusta takaisin pohjoista kohti Pärnuun joko purjehtien yhden yön ylitse tai sitten kahdella päivämatkalla.

Edellinen yö oli aika kylmä, aamulla vain 11 astetta ja päivälämpötilat ovat vaihdelleet viime päivinä 20 asteen molemmin puolin. Lounaspaikan tarjoilija totesi, että tämä kesä on ollut kylmempi kuin edellinen. Loppuviikoksi on kyllä ennustettu taas 25 astetta.

Ei kommentteja: