lauantaina, kesäkuuta 22, 2013

Juhannuspäivä Saaristomerellä

Juhannuspäivän aamuna oli aika jatkaa matkaa. Suuntana oli työkaverini mökki Saaristomerellä Jettesaaressa. Klo 7.15 lähdimme liikkeelle. Minäkin olin nyt hereillä, kun tuuli tuli sivusta ja välillä oli kovia puuskia. Etelän ja kaakon väliltä puhaltava tuuli kuljetti meitä mukavasti. Ennen puoltapäivää tuuli yltyi ollen 8-12 m/s ja matka eteni niin hyvin, että saavuimme Jettesaareen jo klo 14 tienoilla ja takana oli noin 38 mailia.


Aiemmin olemme Jettesaaressa käydessämme laskeneet ankkurin ja kiinnittäneet keulan rantaan. Nyt tuuli oli sen verran kova, että parin huonon yrityksen jälkeen päätimme mennä suosiolla läheiseen Pakinaisen saaren laituriin. Sinne oli viime käyntimme jälkeen tehty uusi laituri ja ihmettelimme, ettei ollut yhtään venettä. Eihän siinä toki ole mitään palveluita, mutta on suojainen paikka. Kaen perhe tuli hakemaan veneellään meidät saareen.

Samuel melomassa ja isä-Ari vahtimassa

Iltapäivä ja ilta kuluivat perinteiseen tapaan. Kaet loihtivat monen ruokalajin herkullisen päivällisen ja pääsimme ensi kertaa testaaman heidän uutta saunaansa. Uintivesi oli viileähköä (n. 15 astetta), mutta saunassa sai hyvät löylyt. Ilta vierähti niin nopsaan, että taisi jo vuorokausi vaihtua ennen kuin ehdimme takaisin Suvisussulle. Kiitos Tuijalle ja perheelle!

Malja juhannukselle ja hyvälle ruualle

Ei kommentteja: