keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013

Maarianhaminasta Kökariin

Kaunis oli aamu
Aamulla vähän yli seitsemän Ari lähti liikkeelle täysin tyynessä aurinkoisessa säässä ja ehti bongata yhden kotkan ennen minun heräämistäni. Juuri Rödhamnin ohitettuamme s/y Cabanen kippari Pehr soitti ja kyseli, missä olemme. He olivat Rödhamnissa ankkurissa ja niinpä me kieppasimme ympäri ja kävimme tapaamassa heitä.

Märthaa ja Pehriä Cabanella moikkaamassa

Matka jatkui kymmenen jälkeen edelleen koneella ajellen Degerbyn ohitse ja nyt minä vuorostani näin kotkan. Degerbyn pohjoispuolella päätimme kokeilla länsi-itäsuuntaista oikoväylää. Sanon kokeilla siksi, että sen syvyydeksi on ilmoitettu 1,8 metriä ja meillä syväys on 2 metriä. Olemme kerran menneet sen läpi ja muistamme, että jossakin kohdalla oli aika matalaa, mutta emme tiedä, mikä oli silloin veden korkeus. Nyt Föglössä vedenkorkeus oli -12 cm. Heti alkuosassa lokimme näytti vain 2,2 metriä ja Sarvastonlahdella alkumatkasta totesimme, että kun se näyttää 2 metriä, niin olemme joko juuri ja juuri pohjassa kiinni tai sitten nippanappa kellumme. Tuon alun jälkeen ei tainnut käydä 2,6 metriä matalampana ennen kuin ensimmäisen osuuden lopulla loki näytti jälleen 2,1-2,2 metriä, mutta ei kuitenkaan kolissut. Nyt on siis testattu, että jos on vedenkorkeus nolla tai plussalla, niin hyvin voimme mennä kun ajaa merikorttiin piirrettyä viivaa pitkin (ainakin meidän plotterilla=Navionicsin kartalla). Miinuksella ollessa ei kannata, sillä se on sen verran tarkkaa ajettavaa, ettei oikaisu tuo aikasäästöä.

Matkalla nähtiin monia mielenkiintoisia veneitä, 
ylhäällä perinnepurjelaiva Albanus.
Isovene Sandvikin laiturissa

Klo 16.15 olimme perillä Kökarissa Sandvikin laiturissa ja matkaa tuli 48 mailia. Sandvikiin on rakennettu ihan uusi palvelurakennus ja siinä on myös iso keittiö ja ruokailutila. Vieressä on pieni leirintäalue ja heille tuo keittiö on varmasti hyvään tarpeeseen, mutta on se veneilijöidenkin mukava ja helppo hoitaa tiskit siellä.

Iltakävelyn teimme Hamnön kirkolle, jossa on myös 1400-luvulla perustetun fransiskaaniluostarin rauniot ja kirkon viereisessä fransiskuskappelissa on myös kaivauksista löytyneitä esineitä.

Kirkko ja tapuli

Kirkkolaiva

Kökarin kallioisia maisemia

Ei kommentteja: