tiistaina, kesäkuuta 11, 2013

Päivä Katajanokalla Helsingissä

Tiistain 11.6. vietimme edelleen Katajanokalla. Päivä meni hyvin kaikenlaista puuhaillessa, mm. kaupoissa käydessä ja Ari käväisi kotona hakemassa paria unohtunutta asiaa. Minä onnistuin lopultakin käymään vieressä olevassa Uspenskin katedraalissa. Monena vuonna olen yrittänyt, mutta tätä ennen olen kolkutellut aina suljettuja ovia. Yöllä oli vähän satanut ja aamun lämpötila oli vain 12 astetta. Reippaassa tuulessa tuntui kaupungilla suorastaan viileältä. Illaksi tuuli heikkeni ja sää taas lämpeni jonkin verran. Merivesi on kuitenkin lämmennyt niin, että yöt ovat olleet veneessä ihan mukavan lämpimiä, edellisellä viikolla suorastaan turhankin lämpimiä, vaikka peittona oli vain pelkkä lakana. Mitenkähän kesä tästä jatkuu.
Kauppatori

Uspenskin katedraalissa

Ei kommentteja: