tiistaina, kesäkuuta 25, 2013

Viroon


Hanko aamulla
Näkymä Suomenlahden ylityksessä
Tiistaiaamuna, jälleen anivarhain, klo 5.30 Ari irrotti köydet ja otti suunnan etelään. Tuuli oli olematon ja alkumatka meni vuorotellen koneella ja purjein, kunnes klo 11 tuulta alkoi olla riittävästi. Aurinko paistoi ja tuuli oli mukava takamyötäinen, aluksi etenimme 3-4,5 solmua, sitten tuuli voimistui sen verran, että nopeus alkoi pysyä 5 solmussa. Lämmintä oli (23 astetta) ja veden lämpötilakin kohosi yli 20 asteeseen, kun viime päivät se on ollut 15 asteen tienoilla. Klo 13 näkyi ensimmäiset Viron majakat, mutta vielä olimme kaukana rannasta. Viron ja Hiiunmaan rannat ovat sen verran matalia, ettei maata näy kovin kauaksi ja toisaalta ei voi purjehtia kovin lähellä rantaa. Ennen satamaan tuloa tuuli vielä voimistui ollen 6-7 m/s pohjoisesta. Klo 18 rantauduimme Heltermaan satamaan Hiiunmaalla ja taivalta oli takana 59 mailia.

Heltermaassa oli meidän lisäksemme vain yksi vierasvene ja sekin Suomesta. Satama on vast’ikään uusittu ja on todella suojaisen aallonmurtajan takana. Suihkut ovat saunan yhteydessä ja illalla kävi niin, että toinen venekunta oli varannut saunan itselleen ja niinpä me odotimme suihkuun pääsyä, kunnes he olivat saunoneet. Jos oikein ymmärsin, sauna maksoi erikseen, mutta kun me menimme heidän jälkeensä suihkuun, niin pääsimme samoille löylyille.

Heltermaan sataman ympäristöstä ei kävellen löytynyt mitään erityistä katsottavaa. Rannassa on lauttalaituri, kahvila, pieni kauppa ja hotelli. Edellä mainittujen suihku- / saunatilan lisäksi on pesukone, mutta ei näyttänyt olevan kuivausrumpua.

Ukkonen jäi mantereen puolelle
 Tässä vaiheessa emme vielä tienneet (kuulimme vasta seuraavassa satamassa), että on olemassa alennus-/jäsenkortti, jolla saa 4 yötä SL Marinas –ketjuun kuuluvissa satamissa 65 eurolla, kun se muuten maksaisi 80 euroa eli 20 euroa per yö. Tähän systeemiin kuuluu aika monta Viron satamaa (tarkemmin www.slmarinas.com). Saimme kuitenkin tuon SL Marinas -esitteen, jossa on ajantasaisia satamapiirroksia. Viron satamia on viime vuosina paljon uudistettu ja paranneltu, joten muutaman vuoden vanhat satamaoppaat eivät ole enää ajan tasalla.

Ei kommentteja: